maanantai 25. lokakuuta 2010

Vanhat kadut kuntoon


Vanhat kadut kuntoon         

Vantaan kaupungin talousarviokäsittelyn yhteydessä on käynyt ilmi, että Vantaan kadut ovat surkeassa kunnossa. Korjausvelkaa on kertynyt jo miljoonan euron verran. Tämä tarkoittaa sitä, että huonokuntoisia katuja odottaa kunnostusta miljoonan euron arvosta. Jos katuja ei korjata ajoissa, kasvavat vauriot niin suuriksi, ettei korjaaminen enää riitä vaan joudutaan rakentamaan kokonaan uusi katu pohjineen päivineen. Ja se vasta maksaakin.

Kuntatekniikan jaoksessa, jonka jäsen olen, hyväksymme pitkän lista katusuunnitelmia vuosittain. Suunnitelmat ovat varsin kattavia. Rakennetaan katujen rakennustapaohjeen mukaisia, yleiskaavassa määriteltyjä, hienoja teitä.

Vanhoilla alueilla on vakiintunut asukaskunta ja vakiintuneet toimintatavat. Kapeilla kujilla ja pihateillä ajetaan hitaasti ja varovasti, muita kulkijoita kunnioittaen. Vanhat puut kaareutuvat kadun yli ja pientareita reunustavat asukkaiden istuttamat kuusiaidat. Kylämiljöissä mutkittelevat hiekkatiet, joilla ajellaan varsin hillitysti.

Kun vanhalle alueelle rakennetaan uusi tie, ei se aina hyvästä aikomuksesta huolimatta istu alkuperäiseen yhteyteen.  Uudesta tiestä tehdään leveä ja suora. Kevyenliikenteen kaistat ovat välttämättömiä leveän tien vieressä. Katujen pientareista tehdään näkyvyyden vuoksi leveät, ja vanhat kuusiaidat kaadetaan. Mutkittelevat tiet suoristetaan ja asfaltoidaan.

Useimpien mielestä tämä on tulkittavissa kehitykseksi. Itse olen sitä mieltä, että katujen rakentamisessakin voisi käyttää harkintaa. Miksi kaiken pitää olla niin puunattua? Eikö riittäisi, että korjattaisiin vanhat kadut kuntoon, ja toteutettaisiin leveät baanat niille alueille, jonne ne oikeasti sopivat?





keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Finavian pitää maksaa lentokentän glykolipäästöt

Viime viikolla uutisoitiin kehäradan tunnelityöt keskeyttäneestä mikrobikasvustosta. Kasvuston epäillään johtuvan lentokoneiden jääneston yhteydessä huolimattomasti käytetystä glykolista. Aikaisemmin kentältä peräisin olevan glykolin on epäilty saastuttaneen Kylmäojan sekä muita lentokentän ympäristön pienvesistöjä.Glykoli ei sinänsä ole myrkyllistä, mutta se syrjäyttää happea luontoon päästyään. Senhän ymmärtää, millaista elämää on esimerkiksi hapettomassa vedessä.

Helsinki-Vantaan lentoaseman ympäristöluvan uudistaminen on parhaillaan viimeisteltävänä Uudenmaan aluehallintovirastossa. Nykyinenkin ympäristölupa asettaa tiukat ehdot glykolin käytölle. Lentokoneiden käsittelyn pitää tapahtua tarkoitukseen varatuilla alueilla ja glykolipitoiset jäte- ja sulamisvedet täytyy kerätä talteen ja johtaa viemäriverkkoon. Käsittämätöntä on, kuinka vapaasti menneisyydessä on saanut mellastaa. Ihmetystä herättää myös se, että vaikka Finavia toimiikin nykyisin ympäristöluvan mukaisesti, pääsee glykolivesiä silti huuhtoutumaan lähialueen ojiin esimerkiksi sulamis- ja sadevesien kautta. Pitäisikö ympäristöluvan olla tiukempi? Mikä mättää, kun lähialueen purot ovat haisevaa mössöä, eikä se virallisesti ole kenenkään vika?
 
Suomalaisen ympäristölainsäädännön yksi keskeinen lähtökohta on, että saastuttaja vastaa kustannuksista. Siksi on päivänselvää, että Finavian on korvattava kaikki glykolin käytöstä kehäradan rakennustöille aiheutuneet  kustannukset. Finavian täytyy kantaa vastuunsa. Jos kehäradan rakennustyöt viivästyvät, on se kohtalokasta paitsi joukkoliikenteelle, myös monille kaupungin investointisuunnitelmille. Kestävää ja kehittyvää Vantaata rakennetaan kehäradan varaan. Kustannuksia ei myöskään saa vyöryttää veronmaksajille  sen enempää kaupungin kuin valtionkaan budjetin kautta.
 
Finavia olisi toivottavaa osallistua myös lentokentän glykolipäästöjen vuoksi saastuneiden purojen kunnostukseen. Purojen taimenkannat ovat katoamassa, ja Aviapoliksen asukkaat kärsivät haisevista puroista. Hapettomassa vedessä ei ole elämää.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Laatutukkia vai aavikoitumisen estoa

Olin tällä viikolla työmatkalla Espanjassa tutustumassa sikäläiseen metsäpolitiikkaan. Matkaseurueeseemme kuului parikymmentän metsäalalla toimivaa henkilöä ympäri Suomen. Vaikka olenkin reissannut Espanjassa sydämeni kyllyydestä ja jopa opiskellut metsätieteitä Espanjalaisessa yliopistossa, oli kokemus oli todella avartava. Tekee hyvää huomata, miten erilaisista lähtökohdista ihmiset määrittävät vaikkapa metsien käytön tarpeita eri maissa. Suomalaisiin arvoihin nähden espanjalaiset arvot olivat aivan eri tärkeysjärjestyksessä. Ykkösenä ei suinkaan ollut puumassan kasvattaminen, laadukkaan tukkipuun tuottaminen tai edes metsien virkistysarvojen lisääminen. Ehdoton ykköstavoite useimmilla alueilla oli jonkinlaisen elinkelpoisen metsikön aikaansaaminen. Puiden tärkein ominaisuus oli hengissäsäilymiskyky. Ilmastonmuutos on muuttanut Espanjan kasvuolosuhteita niin rajusti, että kuivuuden ja aavikoitumisen vastainen taistelu on kovaa ja katkeraa.Puiden sietokyvyn lisäksi korostettiin voimakkaasti monimuotoisuuden parantamista, sekä virkistysmahdollisuuksia.

Mahtavaa, voisi joku ajatella, noinhan Suomessakin pitäisi toimia. Mutta asiapa ei olekaan ihan niin yksiselitteinen, kuin ensiajatellen luulisi. Puu on raaka-aineena maailman paras. Se on ekologista, se on kestävää, se on kierrätettävää, terveellistä, kaunista ja helposti työstettävää. Valitettavan usein Espanjan kaltaisissa maissa, joissa omaa kestävää puuntuotantoa ei ole, turvaudutaan tuontilajeihin. Trooppinen puu on usein alkuperältään epämääräisistä olosuhteista tuotua. Jopa sertifioitu puu voi olla peräisin monokulttuuriplantaaseilta. jossa ainoaa elämää edustavat nopeiden kiertoaikojen puuviljelmät.

Puun käytön vaihtoehtona ovat muut materiaalit: betoni, tiili, lasi ja teräs. Eivät kovin viattomia vaihtoehtoja nekään., Tiilen valmistaminen on todella energiaintensiivistä, samoin betonin.  Hyvin usein puun vaihtoehtoiset raaka-aineet ovat uusiutumattomia luonnonvaroja voimakkaasti kuluttavia

Suomessa arvostellaan usein täkäläistä metsätaloutta ja metsien kovaa käyttöastetta. Toki suomalaisessa metsätaloudessa on runsaasti parantamisen varaa. Pitää kuitenkin muistaa, mitä seurauksia metsien käyttämättä jättämisellä olisi: hiirenhiljaiset, vesisyöpöt eucalyptus-metsiköt paperin tuotantoa varten, plantaasiviljelty trooppinen puu tai vaihtoehtoiset, energiaintensiiviset uusiutumattomat raaka-aineet.

Olennaista olisi löytää mahdollisimman pehmeä tapa hoitaa ja käyttää metsiämme, jalostaa puuraaka-aine viimeistä lastua myöten mahdollisimman tehokkaasti ja pystyä vielä markkinoimaan upeaa tuotettamme myös muihin maihin. Espanjalaisista arvoista on opittavaa myös suomalaisessa metsämaailmassa. Monimuotoisuuden absoluuttinen arvostaminen oli ihailtavaa. Espanjalaiset olivat pakon edessä ymmärtäneet, mikä meidän kaikkien elinehtomme on: luonnon monimuotoisuuden säilyminen.