yksisilmäisyyttä Sipoonkorvessa

Viime päivinä lehdistä keskustelu Sipoonkorven ympärillä on käynyt kiivaana. Perustetaanko ja kansallispuisto, ja minkä laajuisena? Rakennetaanko metro ja monellako asemalla? Kaavoitetaanko 50000 va 80000 asuntoa?

Keskustelua leimaa valitettava yksisilmäisyys. Äärilaitojen puolustajat edustavat molemmat hyviä tavoitteita - ilmastonmuutoksen torjuntaa tai monimuotoisuuden suojelua. Raideyhteyksillä ja tiiviillä kaupunkirakentamisella haetaan ilmastoystävällistä pääkaupunkiseutua (joka toki samaan aikaan on myös kilpailukykyinen metropoli). Laajalla kansallispuistolla ja viherkäytävillä taas haetaan monimuotoisuuden kannalta merkittävää, elinvoimaista luontoaluetta (joka sekin lisää metropolialueen kilpailukykyä).

Ihan oikeasti, miten tässä nyt näin kävi? Pitääkö kaksi hyvää ja tärkeää asiaa tosiaan asettaa vastakkain? Periaatteesta ärsyttää, että merkittävillä vihreillä arvoilla täytyy alkaa käymään kauppaa. Onko enemmän vihreää puolustaa luontoarvoja kuin ilmastonmuutoksen torjuntaa? Vai olisiko sittenkin vihreämpää ryskätä rakentaa metrolinjoja koko metropoli pullolleen ja hieroa sitten tyytyväisenä käsiään kun yksityisautoilu olisi kadonnut koko seudulta.

Oma kantani tässä asiassa on selvä. Kerran menetettyä luontoa ei saa takaisin.  Kaikki voimat pitäisikin keskittää siihen, että kansallispuisto saataisiin toteutettua mahdollisimman laajana kokonaisuutena. Varsinaisen kansallispuiston lisäksi alueen sisälle ja reuna-alueille jäävillä maatalous- ja metsätalousalueilla on suuri merkitys ns. puskurialueina. Alueen rakentamisen suunnittelun täytyy lähteä luonnon ehdoilla liikkeelle. Tarkan luontoarvojen kartoituksen jälkeen rajataan suojeltavat alueet pois rakentamisen piiristä ja lähdetään tutkimaan minne ja missä laajuudessa rakentaminen on ylipäätään järkevää ja mahdollista. Laaja, ekologiset yhteydet turvaava kansallispuisto on  kaikkien etu.