lauantai 22. tammikuuta 2011

Miksi Helsinki-Vantaa


Mikä paketti: lentokenttä, satama, ja kansallispuisto.

Olen nyt Hesarinkin sivuilla tullut kaapista ulos ja julkistanut kannattavani Helsingin ja Vantaan yhdistymisaikeita. Palautetta on tullut paljon. Todella moni kuntalainen on kertonut kannattavansa Helsingin ja Vantaan yhdistymistä, koska he kokevat kuntarajat keinotekoisiksi. Näinhän asia useimpien kohdalla on. Moni Vantaalainen työskentelee Helsingissä ja harrastaa Espoossa, tai toisinpäin.

Poliitikkojen keskuudessa keskustelu yhdistymisen hyödyistä ja haitoista on ollut kiivasta. Moni perustelu on ollut tunneperäistä ”musta tuntuu” argumentointia. Pääsääntöisesti keskustelussa on kuitenkin esitetty todella puntaroituja mielipiteitä yhdistymisen puolesta, ja sitä vastaan. Mediassa on syytetty poliitikkoja oman aseman menettämisen pelosta, näköalattomuudesta tai menneeseen takertumisesta. Typeriä väitteitä, sanon minä. Jokainen poliitikko, jonka kanssa olen keskustellut asiasta, on puntaroinut vakavasti näkemystään haluten löytää kuntalaisten kannalta parhaan mahdollisen ratkaisun. Kuten politiikassa ja elämässä yleensä, näkemykset poikkeavat toisistaan.

Minä uskon, että kaupunkien yhdistäminen pakottaisi kuntaorganisaation muuttumaan voimakkaasti. Helsingin ja Vantaan hyvät virkamiehet voisivat organisaatiokulttuurin uudistamisen myötä löytää aivan uudenlaisia tapoja tehdä työtä, ja ennen kaikkea aivan uudenlaisia tapoja järjestää kuntalaisten palveluja. Etenkin Helsingin organisaatio vaatii virtaviivaistamista, ja Vantaa pystyy olemaan siinä suurena apuna.

Olennaista seudun kehityksen kannalta on maankäytön suunnittelun yhtenäistäminen. Seudun tasapainoisen kehityksen kannalta on järjetöntä, että kukin kaupunki kilpailee samoista asukkaista, yrityksistä ja investoinneista. Tämä johtaa järjettömään maankäytön suunnitteluun, ja usein ratkaisuihin jotka ovat ilmastonmuutoksen torjunnan ja ympäristön kannalta täysin mahdottomia.

Segregaatiokehitykseen Helsingin ja Vantaan yhdistyminen ei tuo ratkaisua, sillä molemmat kaupungit kärsivät aivan samanlaisista ongelmista. Uskon kuitenkin, että Helsingin ja Vantaan yhdistyminen toisi uutta puhtia segregaation vastaiseen taisteluun.

Ennen kaikkea yhdistyminen olisi ensimmäinen askel kohti toimivampaa metropolia. Mukaan yhteisiin talkoisiin tarvitaan myös Espoo ja Kauniainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti